Pienkonehuolto

Käsitellään pintaa syvemmältä työkäyttöön soveltuvien pienkoneiden huoltoa ja niiden käyttötarkoitusta. Pienkoneet ovat tehokkaita laitteita jotka sisältävät lukuisia kuluvia osia, jotka kaipaavat säännöllistä huoltoa. Säännöllinen pienkonehuolto ennaltaehkäisee onnettomuuksia ja varmistaa laitteen tehokkaan toiminnan.

Mihin pienkoneita käytetään?

Miksi ylipäänsä pienkoneita on valmistettu ja niitä on tarjolla niin paljon erilaisiin tarkoituksiin? Rakennus ja metsätyöt ovat hyvä esimerkki siitä kuinka paljon helpompaa ja nopeampaa lopputulos on saavuttaa kun apuna on pienkone tai muu laite rakennustyömaalla tai metsän raivaustöissä.

Voin kuvitella kuinka paljon aikaa menneisyydessä kului käsikäyttöisellä sahalla kaataa metsää ja saada valmis motti polttopuita kotitalouksille verraten siihen että sama työ tehtiin seuraavaksi moottorisahalla ja sen jälkeen raivaukseen tarkoitetulla metsäkoneella.

Suomessa kesäisin naapurustot täyttyvät ruohonleikkureiden, trimmereiden ja muiden pienkoneiden hurinasta. Ihmiset pesevät autonsa painepesureilla ja leikkaavat piha-aitansa pensasleikkureilla. Pienkoneet on hankittu täysin sitä varten että omien arkisten askareiden tekeminen olisi miellyttävämpää. Säästämme siis ennenkaikkea itseämme, mutta myös arvokasta aikaa ja vaivaa verraten siihen että kaikki työt tehtäisiin käsikäyttöisillä työkaluilla.

Oli käyttötarkoitus sitten kodinhoitotyöt, muut askareet tai työkäyttö yrityksissä erilaiset pienkoneet ovat helpottaneet elämäämme jo vuosien ajan tehokkaasti kun niitä käytetään oikein ja turvallisesti.

Yleisimpiä pienkoneita ovat esimerkiksi:

  • Hitsauslaitteet
  • Jyrsijät
  • Laikkaleikkurit
  • Lehtipuhaltimet
  • Lumilingot
  • Moottorisahat
  • Painepesurit
  • Pensasleikkurit
  • Puutarhasilppurit
  • Raivaussahat
  • Ruohonleikkurit
  • Trimmerit

Miksi pienkonehuolto on tärkeää?

Entisajan pienkoneet käyttötarkoituksesta riippuen olivat sähkö-tai polttomoottorikäyttöisiä. Alkaako tämä kuitenkin olla historiaa ja akkukäyttöiset pienkoneet moottorisahoista ruohonleikkureihin ynnämuihin valtaavat lopulta jalansijan markkinajohtajana?

Kuten muussakin teollisuudessa ilmastonmuutos ja vihreä siirtymä ovat luoneet kehitystä pienkoneita valmistavien yritysten liiketoimintaan ja valikoimaan. Markkinoiden tarjontaa tutkiessani akkukäyttöisiä pienkoneita löytyy jo monesta eri luokasta, mutta aika näyttää mihin suuntaan olemme menossa.

Kaikkia pienkonetyyppejä yhdistää kuitenkin yksi tekijä ja se on säännöllinen ja tarvittava pienkonehuolto. Kaikki käytössämme olevat pienkoneet sisältävät kuluvia osia jotka täytyy vaihtaa säännöllisin väliajoin. Ajoneuvojen tapaan myös pienkoneet voivat syystä tai toisesta rikkoutua. Puuttellisesta huollosta ja ylläpidon laiminlyömisestä ei aiheudu yleensä muutakuin ongelmia joten sitä on syytä välttää.

Pienkonehuoltoon erikoistuneet yritykset ovat oikea paikka suorittaa oman laitteesi huollot ja korjaukset jotta ne tehdään oikeaoppisesti sekä valmistajan määrittämien ohjeiden mukaisesti. Kun pienkoneesi palvelee edelleen käyttötarkoitustaan mitä varten se on hankittu, sen huoltaminen on myös kevyempi vaihtoehto kukkarollesi. Hyödynnä Huoltobottia ja kilpailuta alueesi pienkonehuollot.

Oikein huolletun pienkoneen käyttöikä on suurella todennäköisyydellä hyvinkin pitkä ja tuottava. Toisena ääripäänä on esimerkki laitteesta jota ei koskaan huolleta, korjata tai puhdisteta vaikka merkit huollon tarpeesta olisivatkin jo ilmassa. Jonain päivänä kun työt pitäisi aloittaa pienkoneesi ei välttämättä olekaan enään yhteistyöhaluinen ja tuottaa lopulta pettymyksen.

Muistetaan että pienkoneet ovat tehokkaita laitteita jotta ne suoriutuvat niille tarkoitetusta tehtävästä. Hyvin ylläpidetyn koneen käyttö on myös turvallisempaa kun se toimii oikein. Pienempiä tai isompia tapaturmia sattuu valitettavasti vuosittain joten huolehdi että työturvallisuusasiat ovat kunnossa. Säännöllisellä pienkonehuollolla on tähänkin ennaltaehkäisevä vaikutus.

Seuraavaksi muutamia esimerkkejä mitä pienkonehuollossa tehdään:

  • Puhdistetaan ja voidellaan liikkuvat osat
  • Tarkistetaan pienkoneen toiminta ja säädetään tarvittaessa
  • Vaihdetaan kuluneet tai vaurioituneet osat
  • Tarkistetaan turvallisuusominaisuudet ja varmistetaan että ne toimivat oikein
  • Kartoitetaan mahdolliset viat ja korjataan tapauskohtaisesti

Tärkeitä huomioita mihin säännöllinen pienkonehuolto vaikuttaa:

  • Laitteesi käyttöikä on pidempi
  • Turvallisempi käyttökokemus
  • Tehokkaampi työtulos ja suorituskyky
  • Rikkoutumisen ennaltaehkäiseminen

Vertauskuvana lopputulokseen voimme käyttää ihmiskehoa. Riittävä uni, ravinto ja liikunta ovat meille keskeisiä asioita jotta voimme hyvin ja tunnemme olomme energiseksi. Pienkoneet vaativat yhtälailla säännöllistä ylläpitoa jotta ne suoriutuvat tehtävästään halutulla tavalla. Tehokkaasti sekä turvallisesti!

Huoltobotin rooli

Huoltobotti on luotu kohtaamispaikaksi Suomalaisille yrityksille ja ihmisille. Haluamme vaikuttaa Suomen ajoneuvokannan pitkäikäisyyteen ja kestävään kehitykseen. Tarkoituksenamme on tuottaa palvelua jossa osapuolten välinen kanssakäyminen on helppoa ja miellyttävää. Kattavasta valikoimasta niin ajoneuvoihin, koneisiin, tai muihin laitteisiin löytyy jokaiselle jotakin.

Luomalla käyttäjätilin kuluttajana voit jättää räätälöityjä tarjouspyyntöjä kattavasta valikoimasta jotka kohdistetaan 50 kilometrin säteellä alueesi yrityksiin.

Luomalla käyttäjätilin yrityksenä saat alueesi kuluttaja-asiakkaiden luomat tarjouspyynnöt suoraan yritysprofiiliisi ja sähköpostiisi.

Aloita palvelumme käyttö jo tänään ja ota askel kohti helppoa ja laadukasta pienkonehuoltoa!

Huolto ja korjauspalveluita voit etsiä tai tuottaa seuraavista kategorioista:

  • Autot
  • Moottorikelkat
  • Moottoripyörät
  • Mopot
  • Mopoautot
  • Mönkijät
  • Peräkärryt ja trailerit
  • Pienkoneet
  • Polkupyörät
  • Sähköpolkupyörät
  • Sähköpotkulaudat
  • Veneet
  • Vesijetit

Vuokrauspalvelua voit etsiä tai tuottaa seuraavista kategorioista:

  • Autot
  • Kuomukärryt
  • Kuorma-autot
  • Matkailuautot
  • Minibussit
  • Moottorikelkat
  • Moottoripyörät
  • Mönkijät
  • Pakettiautot
  • Pienkoneet
  • Peräkärryt
  • Polkupyörät
  • Sähköpolkupyörät
  • Sähköpotkulaudat
  • Trailerit
  • Työmaakoneet
  • Veneet
  • Vesijetit